perjantai 16. marraskuuta 2012

Täys kymppi!


 Kerttu-mummeli :)


Kerttu 10v.! Tämä pieni suuri koira muutti meille pakkasen paukkuessa Paimenneidon – kennelistä 10 vuotta sitten. Muistan kuinka istuin autossa niin onnellisena, että sydän oli pakahtua…..Kerttu sylissäni vaaleanpunaiseen täkkiin käärittynä. Olin silloin vasta 10v., mutta muistan sen hetken vieläkin, se hetki on aina sydämessäni. Olisinko silloin voinut tietää mitä kaikkea tulisin kokemaan tämän ainutlaatuisen, persoonallisen elämäni koiran kanssa?
Yhteisten harrastusvuosiemme aikana meistä on kasvanut tiimi, meillä on yhteys jota epäilen saavani ikinä minkään koiran kanssa. Sitä on vaikea edes selittää. Kerttu on mulle kaikkea sitä mitä omistaja voi koiraltansa toivoa.
Meidän agility-taipaleellamme on ollut kyllä monen moista, olinhan vasta pikkutyttö kun ensimmäisiin harjoituksiin Kertun kanssa suuntasimme. ”Kotikisoja” Tornio-Roi-Kemi-Oulu-sektorilla kisasimme innokkaasti, laji vei niin sanotusti mennessään. Muistan meidän ensimmäiset SM-kisat Jyväskylässä 2005, oli kaksi hyppyä ja kolmannella esteellä Kerttu meni väärään päähän putkea…kyllä minua siinä kohtaa harmitti kovasti ja itkukin saattoi tulla. Seuraavana vuonna Lappeenrannassa voitimme Suomenmestaruuden, olin silloin 13v. ja Kerttu 3,5v! Taidamme olla edelleen Suomen nuorin SM-kultamitallisti pari! Voitimme myöskin Nuorten SM-kultaa samana vuonna.
Mm-karsinnat tulivat jossakin vaiheessa mukaan meidän kisakalenteria. Sinne lähdettiin kyllä kisaamaan mitään sen kummempia tavoitteita, samalla vähän niin kuin kesälomalle. :D Tunnelma karsinnoissa oli niin erilainen ja onnistua piti viidellä radalla, jännittävää! Henkisesti suurin ”kasvun paikka” oli ehdottomasti 2007 karsinnat, jossa finaaliradalle lähdettäessä olisimme olleet joukkueessa, jos emme tekisi hylkyä! Yhteispisteitä oli sen verran, että radalta olisi saanut tulla virheitä vaikka kuinka paljon tai yliaikaakin…mutta, mutta……se oli HYLKY!  Tämäkin hetki on taltioituneena muistojemme arkkuun, se oli kamala hetki, olin surullinen ja pettynyt……jälkikäteen olen miettinyt, että ehkäpä se saattoi olla hyväkin asia ettemme silloin päässeet joukkueeseen, olin vasta 14 ja pettymysten käsitteleminen oli vaikeampaa siinä iässä. Tämä pettymys kasvatti kyllä omaa henkistä kanttia valtavasti ja oli toisaalta erittäin opettavaistakin, agility kun vaan on tätä…välillä pettymyksiä - välillä onnistumisia!
2009 voitimme MM-karsinnat ylivoimaisesti ja olimme kuin olimmekin Suomen maajoukkueessa ensimmäistä kertaa. Kertun ja minun ensimmäinen ulkomaanmatka häämötti, kohteena Itävalta…..oli kaikenlaista järjestettävää, junamatkat maajoukkueleirille, mietitytti lentomatkat koiran kanssa, saimme Ylitalon Minnalta (coutsimme) hyviä neuvoja ja lentoboxia lainaan, oli monen moista hässäkkää….äiti panikoi kiitettävästi. Ihaninta oli kuulla, että coutsi-Minna ja treenikaveri Anne olivat lähdössä kannustamaan paikan päälle, hitsi miten mieletöntä.
Lähdimme hakemaan tältä reissulta lähinnä kokemusta, olihan se aivan käsittämätöntä kisata suurella areenalla maailman parhaiden koirakoiden kanssa, tunnelma, meteli, fiilis oli aivan omaa luokkaansa. Teimme hyppyradalta nollan ja sijoituimme kahdeksanneksi. En ollut tyytyväinen rataamme, mutta joukkueenjohto ( Harri & Tiia, Anna) vakuuttivat, että lähtöpaikka finaaliradalle on paras mahdollinen, kärkeen oli vain 0,7 s.! Muistan kuinka suomiyleisö kannusti, sinivalkoiset liput liehuivat kun saavuimme lähtöaitioon ja katsomosta kuului selvästi : ”KERT-TU, KERT-TU, KERT-TU!”! Jukra, että silloin oli hyvä fiilis vaikka jännittikin!  Ja me teimme NOLLA-radan….meteli oli mieletön…menimme kärkeen….en ollut tyytyväinen tähänkään rataan, tuli vähän kaarroksia sun muuta. Lähdinkin Kertun kanssa saman tien jäähdyttelylenkille, en edes halunnut tietää miten kävisi, olihan meidän jälkeen vielä 7 koirakkoa menemättä……….mutta sitten…..mitä ihmettä?...näin kun Harri juoksi ulos hallista meitä vastaan, vanavedessä Tiia, Anna, joukkuetovereita, äiti…..kaikki itkivät ja hurrasivat….Olimme voittaneet Kertun kanssa MAAILMANMESTARUUDEN! Ilonkyyneleistä ei tullut loppua, Kerttu oli aivan ymmällään kauheasta tohinasta ympärillämme, heilutteli vain iloisesti häntäänsä, minun rakas Kerttu!  
Juoksimme kunniakierroksen suuren yleisön edessä, koko Suomi-katsomo tuli juoksemaan meidän kanssa, Minna ja Annekin olivat siellä…..mieletöntä, käsittämätöntä! Tämä on tietenkin ehdottomasti minun ja Kertun huippuhetki agility-urallamme!
Olemme olleet Kertun kanssa neljänä peräkkäisenä vuonna maajoukkueessa 2009-2012. Saimme ainutkertaisia kokemuksia, reissasimme yhdessä monissa maissa Itävalta-Ruotsi, Saksa- Tanska, Ranska-Suomi sekä Tsekki-Norja, kaikissa Pohjoismaissakin pääsimme käymään. Tsekin matka oli nyt viimeinen edustusmatkamme, emme kuitenkaan vielä heitä hanskoja tiskiin vaan kisaamme jatkossa vähän niin kuin fiilispohjalta. Teräsmummeli oli kyllä vielä iskussa näissä kisoissa ( se tekee aina kaiken vaan niin täysillä), vedimme asenteella ja nautimme joka hetkestä!
Kerttu on ollut minun paras matkakumppani näillä kisamatkoilla, lohduttaja ja matkatavaroiden vartija ;), sillä on niin hauskoja, välillä jopa rasittavia omalaatuisia mielenväläyksiä ettei mitään rajaa…… Miten voisin pitää sinut ikuisesti, rakas ystäväni? (haikeus) 
Viimeisellä ”jäähyväisillallisella” Tsekeissä sain lahjaksi t-paidan, jossa oli kaunis teksti. Se on meistä, minusta ja Kertusta sekä meidän yhteisestä matkastamme: ”The most beautiful memories you´ll make together”…siinä jalan- ja tassunjälki vierekkäin! Kiitos kaikille teille, jotka olette kulkeneet tätä matkaa yhdessä meidän kanssamme!
Tähän loppuun vielä Kerttulin huikeat saavutukset:

Suomenmestari 2006
Joukkue SM-pronssia 2006
Nuorten  Suomenmestari 2006
Joukkue SM-hopeaa 2007
Nuorten SM-pronssia 2007
Joukkue SM-kultaa 2008
Nuorten  Suomenmestari 2008
Joukkue SM-kultaa 2009
Maailmanmestari 2009
PM joukkuepronssia 2009
MM 7.sija 2010
PM joukkuekultaa 2010
SM 4.sija 2011
SM hopeaa 2012
PM 4. sija 2012
PM joukkuepronssia 2012


Tänään hiljenee myös tämä blogi, koska emme ole  jaksaneet sitä enää aktiivisesti päivittää. Hiljeneekö se lopullisesti vai jatkuuko se kenties joskus uudessa osoitteessa se jää nähtäväksi!




6 kommenttia:

  1. Huh, mikä teksti. Itkin alusta loppuun <3

    Ihanat Caro, Tiina ja Kerttu <3

    On nää pikkuiset vaan niin spesiaaleja, ettei tosikaan. Ja nuo rasittavat jutut ne vasta hauskoja onkin :D Olispas elämä ollut tylsää ilman näitä kavereita!

    Halaus sinne <3

    VastaaPoista
  2. Ihanasti kirjotettu teksti! Tuli aivan tippa linssiin (vaikken linssejä omistakaan hih) <3

    VastaaPoista
  3. Onnea Kertulle!! Se on nii huippu :) Ihana kirjotus!
    T.Kirsi,Peppi ja Jippu

    VastaaPoista
  4. Piti tulla lisäämään omaan kommenttiin vielä, että ilolla vieläki muistelen meän maajoukkuevuotta ko matkattiin aina mie, sie, Ilona ja Kerttu etelään junalla jo oltiin reissussa! Oli ihan parasta :) Toivottavasti joskus vielä tulevaisuudessa toteutuis joittenki meän muitten/tulevien agilitykoirien kans!! :)

    VastaaPoista
  5. Kylläpä itketti. Paljon onnea vielä täälläkin maailman parhaalle Kertulle. :) Upea kirjoitus kerrassaan.

    VastaaPoista