perjantai 27. elokuuta 2010

Päivitykset laahaaaaaaaaa.......

Meillä on oikeasti ( vai onko?) niin paljon puuhaa, ettei ehdi blogiakaan enää päivittää. Tai liekö blogittamisväsymystä...... :( Ehkäpä tämä kannattais poistaa kokonaan, mene ja tiedä. Tämän päivän trendihän on uutisointi facebookissa ja tuoreimmat tapahtumat voi lukea sieltä! :)
Calle on kuitenkin nyt sitten korkannut virallisen kisauransa Rovaniemellä, tuloksena 5 (kielto keinulta) ja hyppäriltä 0-voitto. Lukuunottamatta muutamaa piiiiitkää kaarrosta, meno oli oikein mukavan näköistä. Calle starttaa seuraavan kerran vasta joskus syksymmällä Kertun MM-kisojen jälkeen. Pientä hiomista kyllä sillä välin löytyy! ;)
Kerttu on käynyt Anne-Marilla hoidossa Roin kisojen jälkeen. Olisi pitänyt viedä jo aijemmin! :( Meno ja meininki ei nimittäin ollut "sitä oikeaa Kerttua" laisinkaan, rimoja tippui ja vauhti ei ollut niin ärhäkkää kuin tavallisesti. Viimeinen hyppäri jätettiin väliin ja riman pudotusten jälkeen muisteltiin kontakteille KUNNOLLA pysähtymisiä. Yksi 0-tulos saavutettiin ensi vuoden arvokisoihin ja sehän olikin parin ensimmäinen sellainen. :) Caro & Kerttu ovat nyt Pieksämäellä maajoukkueleirillä ja siellä Patricia tutkii myös Kertun läpikohtaisin. Hoitoja jatketaan jos tarve vaatii. Riehumis- ja varsinkin mielipuoliset vetoleikit Callen kanssa on nyt pannaan julistettu!! :)
Calle onkin saanut purkaa ylimääräistä energiaansa toimimalla "kaverikoirana" työpaikallani. Pojalla on oikein oma fani-clubi siellä. :D Kerttu on ottanut elämän rauhallisesti tällä viikolla tai siis joutunut ottamaan....kevyitä metsälenkkejä ja pururatakierroksia hihnassa, hih...ei tykkää Kerttu, ei! ;) Kuulostellaan sitten sunnuntaina kun palaavat leiriltä, mikä on Kertun tilanne ja miten jatketaan ennen MM:iä. Tarkoitushan on kisata yhtenä päivänä omissa kisoissa ens viikon loppuna ja liekö pari starttia OKK:lla.....tilanteen mukaan nyt sitten edetään.
Ai niin, Anne ja Minna viimevuotiseen tapaansa lähtevät täältä Torniosta Saksanmaalle kannustamaan Caroa & Kerttua ( ja tietenkin muitakin suomalaisia) sekä heidän mukanaan myös tänä vuonna Leena ja Ritva!!!! Huippua! :)

torstai 19. elokuuta 2010

Möllinolla! :)

Callen ensimmäiset möllikisat alkoivat varsin mallikkaasti, voittomöllinollalla!! :D Jeee! No, radalla ei ollut keinua eikä keppejä, mutta nekin sujuivat kuitenkin hyvin ykkösluokan radalla, jota myöskin kokeiltiin epävirallisesti. Ykkösluokan radalta tuli vitonen kiellosta, kun Calle yritti väärään putken päähän! Hupsista! ;) Radalla oli kuitenkin kaikki mahdolliset esteet, jotka Calle suoritti virheittä, kontaktit mukaanluettuna! Tästäpä on hyvä jatkaa viikonloppuna Rovaniemen kisoissa VIRALLISISSA merkeissä. Ja mikä "parasta" ....pitkästä aikaa ne ykkösluokan aikaiset startit! :(

maanantai 19. heinäkuuta 2010

5 rataa, 5 nollaa = 1.


Sama matka-aikataulu ( eka yö Tampereella ), sama telttapaikka kisapaikalla, sama Cumulus-hotelli ilman ilmastointia Turussa ja samat nollapullat ( kiitos, HK! ) Kertulle kuten karsinnoissa 2009! :D Rutiineista kannattaa siis pitää kiinni! ;)

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Calle kisaikään! :)

Tästä etiäpäin saakin Caro sitten mietiskellä myöskin ykkösluokan ratakuvioita, pieni mies perheessämme on tullut kisaikään. Missä ensimmäinen jännittävä kisa-avaus tehdään jää vielä nähtäväksi.... ;) Kokkolan kisoissa tulevana viikonloppuna kirmaa kuitenkin vain Kerttu. MM-karsinnat, MM-kisat ja Kerttu ovat ykkösasia tänä vuonna, mutta eiköhän syksymmällä nähdä myös Calle tosi toimissa, hih! :D Onnittelut Neonille ja Kriisille sinne etelän suuntaan!!

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Callelle H


Samana viikonloppuna kun me Caron, Hanskun, Kertun, Ilonan ja Lisbetin kanssa ajelimme Tikkurilan SM:iin, Calle aloitti näyttelyuransa Rovaniemen "juhannus"näyttelyssä Katin esittämänä. Tavoitteenahan oli se sininen nauha, joka sieltä sitten saavutettiinkin. :) Calle oli käyttäytynyt oikein reippaasti ja esiintynyt harjoitusmäärään nähden hyvin!! :D Arvostelussa oli mainintaa koosta ja kevyestä rakenteesta, mutta minua lämmitti lause: " kantaa ylpeästi häntäänsä"! Siitähän tietenkin pointsit vähän tippuivat, mutta meille se oli kuin hunajaa korville. Olihan poika aivan oudossa tilanteessa outojen ihmisten seurassa, hyvä Calle! :D Katille mahottomasti kiitoksia, olemme tosi tyytyväisiä! Callen näyttelyura alkoi ja loppui siis tähän reissuun! :D

Ja SM: iin sitten.............


SM 2010 Nena ja Caro 10.



Onnistumisia, epäonnistumisia, loukkaantumisia, naurua, itkua...... takaakiertoja ;) ......nämä olivat tällaiset SM:t..........kiva oli nähdä pitkästä aikaa kamuja, joita ei muuten juurikaan tapaa............MM-karsintoja odotellessa! :D

Mukavaa jussia kaikille! :)

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Elämää ennen jaakotuksia! :D


Sain eilen yhdeltä "fanilta" mielettömiä agikuvia vuodelta Erkki ja Paavo.......apua, niin hauskoja muistojaHailuodon reissulta oliskohan n. 8 vuotta sitten.........! Kyllä ovat ohjauskuviot muuttuneet........ Me oikeasti naurettiin niin paljon tätä kuvamateriaalia (tässä siis vain osa niistä), että Carolle tuli kamala päänsärky loppujen lopuksi?? :(

.............pyllistys...........


......sormet sinne sun tänne-ohjaus.........







mieletöntä kauko-ohjausta......olen itse seuraavassa kuvassa!!!! :D






........sitten paikallaan-ohjausta....... (mitähän tuomari nauraa???? )



...ja lopuksi TIETENKIN täydellinen keinun kontakti!!! .......




Kenellekkään ei varmasti jäänyt epäselväksi, mistä Carolina on perinyt agilitygeeninsä!!!! ;D



Niin ja ONNEA kaikille kamuille SM:iin!!!!!!!! Kohta nähdään siellä!!!! :)

maanantai 31. toukokuuta 2010

Kuvia Roin kisoista

Keskittynyttä menoa Nenan kanssa. :)






Kepan kaahailuja!!

Kuvaaja oli Laura Raudaskoski