sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Hitsi sentään!

......vieläkin vastustaa!!!! :(  Toista viikkoa sitten, ennen Rovaniemen kisoja Calle loukkasi harjoituksissa jalkansa. Otin tiukkaa takaa kiertoa hypylle ja yhtäkkiä Calle ei vaan suostunut enää hyppäämään. Tulin kotiin ja painoin jalkaa varovasti jääpussilla. Oikea takajalka on kantapään kohdalta suurempi ja selvästi varoo jalkaa, ei esim. tule rappuja ylös...alaspäin menee. Kävelee normaalisti, muttei riehu ja rieku niinkuin ennen. Olemme olleet yhteydessä eläinlääkäri Esa Soppelaan, jalka leikataan 26.5 jos hän katsoo sen silloin tarpeelliseksi. Oireiden perusteella saattaa kyseessä olla ns. shelttien "kinnervika". Harmittaa, muttei sille asialle vaan voi mitään! :(   Aiheesta enemmän eläinlääkärikäynnin jäleen.
Kerttu Pellikka sen sijaan osallistui Rovaniemen kisoihin kolmen startin verran, tuloksina 0, 5 ja 0! Kaikilta radoilta paras aika, melekonen mummo se vaan on! <3 Viimeisellä hyppyradalla kuitenkin näkyi jo pieni väsymyksen poikanen vaikka hurmiossa painattikin, tekee vaan niin täysillä aina! :)
Ens viikonloppuna mie ja Kerttu kisaamme Torkin kisoissa ( 3 starttia sunnuntaina) ja äiti lähtee Callen kanssa Ouluun sinne eläinlääkäriin. Mulla on koulukin jo loppunut, valmistujaiset perjantaina 1.6. Olen ollut koulun ohella niin paljon töissä, että olen ansainnut palkallisen neljän viikon kesälomankin....joka nimittäin alkoi EILEN! Jihuuu! :)
Mika Berralta lähetti mulle uuet agilitykengät, kyllä taas kelpaa aksata. Laitan kommenttia kengistä kunhan ehin niitä kokeilemaan...viimevuotiset oli kyllä aivan Superit! :) Kiitos, Mika! :)